PIECES FROM PIECES

Teoksia Make Your Mark Galleriassa pitämästäni näyttelystä.

Teokset on valmistettu leikkaamalla ja jatkomuokkaamalla luvallisten maalausseinien maalikerrostumia.

Katutaide on väliaikaista eivätkä ulkoseiniin tehdyt maalaukset ole ikuisia. Näin on myös luvallisilla maalausseinillä, joilla teoksia toteutetaan vanhojen päälle. Vuosien saatossa päälle maalaamisesta syntyy kerroksia. Taulut ovat kaivettu esiin noista kerroksista. Töilläni halusin saada tämän hukkamateriaalin uudelleen käyttöön. Teosten aiheissa toistuvat aikaisemmista töistäni tutut eläinhahmot ja pitkä historiani katutaiteen parissa. Leikellessäni maalia alkoi kerrostumien välistä löytyä yhä mielenkiintoisempia pintoja. Koitin kehitellä ideoita, joilla voisin jättää alkuperäistä pintaa mahdollisimman paljon näkyville. Uskaltauduin tekemään muutaman abstraktimman teoksen jossa materiaali ja sen ominaisuudet pääsivät paremmin esille.

Kerrostumat ovat sekoitus eri pohjamaaleja ja spraymaaleja. Osat ovat liimattu pohjamaalatulle MDF-levylle.

Helsinki 2018